keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

ShoppAiLEmassa

Kesäkuun puoliväli on jo ylitetty, joten eiköhän olisi aika päivittää vähän meikkipussia. Tähän asti olen käyttänyt Lumenen ihonheleyttäjää ja sen päällä Maybelline mousse meikkivoidetta. Ne ovat kuitenkin jo jonkin aikaa tuntuneet tahmaisilta ja juuri loppuivat sopivasti. Marssin siis Sokoksen kosmetiikka osastolle, jossa ystäväni Satu, luottomeikkivoide valitsijani työskentelee. Tälläiset tuotteet Satu laittoi ostoskoriini tällä kertaa.


Maybellinen smooth primer eli meikinpohjustus. Tuotetta sivellään pieni määrä iholle meikkivoiteen alle. Primer tekee ihosta silkkisen ja raikkaan. FIT ME meikkivoiteesta löytyi täydellinen sävy kalpealle iholleni. Huippua! Minua henkilökohtaisesti raivostuttaa, kun kesällä myyntiin tulevat meikkivoiteet ovat suurimmaksi osaksi niiiiin ruskeita, kun oletetaan, että kaikki suomalaiset ruskettuvat. Minä en rusketu astettakaan.Tässä meikkivoiteessa on suojakerroin 18. Iso plussa näin kesällä. Meikkivoide on höyhenen kevyt ja tasoittaa ihasti ihon värin.


Jos silmänaluset ovat tummat ja kaipaavat piristystä, kuten minulla niin Maybellinen Instant anti-age the eye auttaa tähän pulmaan. Tuote on hyvin riittoisa ja ihana levittää aplikaattorilla. Tummat silmänaluset ovat tipotiessään sekä pikku juonteet, mikäli sellaisia sattuu olemaan.

Olisinpa tajunnut napsaista ennen ja jälkeen kuvat ihostani. Muutos oli hätkähdyttävä. Pyyhin tahmaantuneen moussemeikin pois ja Satu levitteli näitä tuotteita kasvoilleni ja vóila! Ilme muuttui täysin! Ihanan fressi tunne kasvoilla, näkyy ja tuntuu. Kiitos taas Satu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti